Sairaskertomusta

Kesä onkin mennyt näköjään nopeasti eteenpäin, viimeksi olen kirjoittanut toukokuun lopulla tänne. Kun luin tuossa tuota edellista tekstiä, tajusin että sen jälkeen onkin meidän perheen elämä heittänyt kokonaan niin sanotusti häränpyllyä. Pari päivää tuon kirjoittamisen jälkeen kävin lääkärissä ja sain kuulla että se adenooma joka poistettiin, olikin pahanlaatuinen eli syöpä. Sen jälkeen on tapahtunut asioita hurjan nopealla vauhdilla. 10. kesäkuuta minut sitten leikattiin, viikkoa ennen alkuperäistä suunnitelmaa. Leikkauksen piti alunperin kestää 4 tuntia, mutta se kestikin 12 tuntia ja sinä aikana kolme lääkäriä rakensivat minulle uuden kitalaen jalasta ja kädestä otettujen varaosien turvin. Lisäksi kaulaltani vasemmalta puolelta poistettiin imusolmukkeet kaiken varalta. Teho-osastolla olin puolitoista vuorokautta nukutettuna ja sen jälkeen alkoi kivulias toipuminen sitten osastolla. Aluksi olin monenlaisten letkujen ja johtojen varassa, mutta niitä hiljalleen saatiin otettua pois ja lopulta 17. kesäkuuta sain vihdoin luvan päästä kotiin.

Kotona toipuminen on ollut paljon mukavampaa kuin sairaalaolosuhteissa, toki pienenä takapakkina kitalakeen tuli reikä siten että juomat menivät nenään. Reilun viikon ajan pystyin nauttimaan nesteet ainoastaan mehukeiton muodossa, tuolloin olivat ne kesän kuumimmat päivät, joten ei ollut helppoa saada nesteytystä ja varmaa oli, että minkään opin mukaan nestettä en tarpeeksi saanut, mutta niinpä vain siitäkin selvittiin. Tälläkin hetkellä reikä on olemassa, mutta ilmeisesti limakalvot tottuvat jotenkin siihen että siellä sitä nestettä on, koska tällä hetkellä pystyn kuitenkin juomaan ihan normaalia nestettä eikä se mitenkään erityisen kauhealta tunnu. Välillä vaan huomaa että nenä vuotaa epätavallisesti..

Sain mukavia uutisia leikkauksen jälkeen siitä että mitään merkkejä taudin leviämisestä ei ollut, näytteet olivat patologin tutkimuksissa puhtaat. Se helpotti kovasti mieltä, ja nyt jännitetään miten käy aiotun sädehoidon, alkaako ollenkaan. Tänään tai huomenna minun pitäisi siitä saada tieto. Asia on hyvin kaksipiippuinen, toisaalta sädehoidon haittavaikutukset ovat hankalia, toisaalta taas jos se varmistaa sen että syöpä saadaan varmasti pois.. Onneksi minun ei asiaa tarvitse päättää vaan sen tekevät ihmiset jotka oikeasti näistä asioista ymmärtävät.

Elän päivän kerrallaan ja lääkäreiden käsissä on koko tulevaisuuteni tällä hetkellä. Aikamoinen harppaus elämässä ihmiselle joka on tottunut hoitamaan omat asiansa ja suunnittelemaan elämää vähän eri tavalla eteenpäin. Kaikki kesän suunnitelmat menivät uusiksi, Metallican keikan olen jo unohtanut, en jaksa koko päivää millään festareilla kulkea. Onneksi on ystäviä, joiden avulla taas Johanna pääsee ihailemaansa bändiä katsomaan. Olavinlinnaan aion mennä Nightwishiä katsomaan vaikka pyörätuolilla, jos muuten ei onnistu. Toki jos sädehoidot ei ala niin sitten se onnistuu hyvin, sinnehän on paikkaliput.

Sitä ei usko miten huonoon fyysiseen kuntoon voi tuollaisella sairaalareissulla mennä. Olen sanonutkin että menin sinne täysin terveenä ja vammaisena tulin sieltä kotiin. Aluksi en saanut edes puettua ilman apua, tarvitsin hoitajaa joka käänteessä, en voinut kovin kauaa olla yksin kotona. En jaksanut kävellä kuin hätäisesti sisätiloissa, nyt sentään onnistuu kävely ulkonakin ja koko ajan pidemmälti. Pari viikkoa sitten KYSin reissun jälkeen kävimme Prismassa ja sen jälkeen makasinkin täysin voimattomana lopun päivää sohvalla. Joka päivä piti nukkua että jaksoi iltaan asti ja yöunet olivat myös pitkät. Nyt on onneksi jo helpompaa, toissapäivänä sairaalan lisäksi kävin jo kahdessa kaupassa ja en tarvinnut siihen päälle päiväunia, mutta voimille otti siitä huolimatta. Hommat on tehtävä vähän kerrassaan ja hiljaisella vauhdilla.

Tänään tuli Novitan uusi lehti ja ensimmäisen kerran aloin nyt haikailemaan tosissani sitä että vielä pystyisin itsekin jotain käsilläni tekemään. Leikkauksessa ottivat oikeasta ranteestani lihasta kitalakeen ja siirsivät siihen ihoa reidestäni, joten käsitöiden tekeminen ei ole ollut mitenkään itsestäänselvää tuon kipeän ranteen vuoksi. Nyt oikeastaan pystyn ensimmäisen kerran kunnolla edes kirjoittamaan molemmilla käsillä. Kateellisena olen katsellut kummitätini luomuksia kesän ajalta, hänellä on ollut intoa ja aikaa tehdä mitä hienoimpia käsitöitä. Itse vein jo käsityökassinikin olohuoneesta pois, arvelin etten sitä vähään aikaan tarvitse. Toivottavasti kuitenkin vielä tässä syksyn aikana pääsee taas puikkoja heiluttamaan.